Tuliraudan historia

Kun nuorisoseuramerkin jakoperusteista näin oli vihdoin päästy selville, oli myös itse merkki suunniteltava. Suomen Nuorison Liiton johtokunta julisti kilpailun merkin piirustuksista 15.12.1922 mennessä. Merkin aineen, muodon ja valmistustavan saivat kilpailijat itse määrätä. Palkintolautakuntana toimi Liiton sihteerineuvosto, siis Liakka, Alpiranta ja Ripsaluoma. Myöhemmin lautakuntaa täydennettiin Elsa Hästeskolla, minkä lisäksi hankittiin taitelija Eva Anttilan lausunto.

Selonteossa kilpailun tuloksia Pyrkijässä vuoden 1923 alussa Alpiranta korosti tehtävän vaikeutta. Merkin tuli viitata nuorisoseuratyön ydinajatukseen, sen tuli johtaa mieleen ihanteita, sen tuli olla muodoltaan siro ja koristeellinen. Pienen kokonsa vuoksi merkin piti olla yksinkertainen.

Ehdotuksia tuli 29. Alpirannan kuvauksen mukaan joukossa oli useita siroja ehdotuksia, mutta aiheet olivat kuluneita ja muistuttivat liiaksi käytössä olevia merkkejä. Pienen koon vuoksi esimerkiksi maisema ei merkkiin soveltunut. Johdonmukaisuus oli tärkeä: mieluummin yksi aihe kuin useita. Esimerkiksi kirja ja tulenliekki oli luonnoton yhdistelmä, eikä kreikkalainen lamppu laakeriseppeleen ympäröimänä ollut kotoinen aihe. Oli myös otettava huomioon merkin valmistusmahdollisuudet: oli liikaa yhdistää kulta, vihreä, sininen ja valkea emali.

Yksimielinen palkintolautakunta asetti etusijalle ehdotuksen, jonka alkumuotona oli tulirauta. Ideaa pidettiin hyvänä. Tulirauta kuului aikoinaan tuluksiin. Kunta sitä iskettiin piikiveen, syntyi kipinä, joka sai taulan kytemään ja valkea voitiin sytyttää. ”Tulirautaa voimme pitää valon ja oloa antavan lämmön herättäjänä”, kirjoitti Alpiranta. ”Siihen kätketty voima antoi sille taikamerkityksenkin isiemme kunnioituksessa. Samalla kun se teki tulen ihmisen palvelijaksi, voi se suojella vahingonvalkeiden hävitykseltä. Kun tunsi oikean tiedon ja vahingon uhatessa veti tuliraudalla piirin, ei vahingon valkealla ollut voimaa päästä suojelevan piirin ylitse, vaan täytyi tuhon pysähtyä.” Alpiranta korostikin, että merkin aihe oli kotoinen ja vertauskuvallinen. Sen muoto oli selväpiirteinen, siro ja miellyttävä. Aihe oli uusi ja erosi selvästi käytössä olevista merkeistä.

Tulirautaa oli merkkiä varten jonkin verran tyylitelty. Ehdotuksessa oli tulirauta-aiheeseen yhdistettynuorisoseuraihanteita kuvaamaan kolme kirkkaana välkkyvää kieltä ja iso N-kirjain. Merkki oli nikkelimarkan kokoinen. Se kiinnitettäisiin joko neulalla tai lukkoneulalla. Pyrkijässä julkaistiin myös eräitä muita kilpailuehdotuksia. Kahdessa niistä oli symbolina kotikuusi, kahdessa taas salaperäinen aarnivalkea. Aarnivalkeaa perusteltiin sillä, että sen löytäjä saattoi tulla ”salattujen, suunnattomien aarteiden omistajaksi”. Kun suljetut kuoret avattiin, havaittiin, että ensimmäisen palkinnon oli voittanut Jalmari Karhula. Näin nuorisoseuramerkki tuli järjestön omasta piiristä. Toisen palkinnon sai Kalle Havas.

Jaakko Numminen nuorisoseuraliikkeen historia 2
Järjestö yhteisön voima 1906/1944

sivut: 511 &512